Oman mielen mestariksi

OSA 14
Tässä osiossa käsitellään kiitollisuutta – liittyen sekä ympärilläsi oleviin asioihin ja ihmisiin että sinuun itseesi
⭐ Kiitollisuus
Kiitollisuus on aika lailla pelon vastakohta. Kiitollisen ihmisen kuppi on aina puoliksi täynnä, ei puoliksi tyhjä.
Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen toteaa kiitollisuudella olevan vahva yhteys hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Se toimii vastalääkkeena epämiellyttäville tunteille, kuten tyytymättömyydelle ja epätoivolle, katkeruudelle ja kateudelle. Kiitollisuuden avulla pystymme elämään hetkessä ja huomaamaan elämän hyvät puolet ja pienetkin ilot.
Kiitollisuusharjoituksia kannattaa tehdä varsinkin silloin, kun eletään vaikeaa ja stressaavaa aikaa. Mikäli ilta lopetetaan kiitollisuusharjoituksiin, se auttaa myös nukkumaan seuraavan yön paremmin. Pyri olemaan kiitollinen myös ikävistä asioista, sillä ne mahdollistavat kehittymisen.

Tehtävä
Kiitollisuus yleisesti elämästä
Pohdi, mistä asioista olet kiitollinen elämässäsi yleensä. Onko niitä esim:
– perhe, vanhemmat, ystävät
– terveys
– harrastukset
– ura
– koulutus
– taloudellinen tilanne
– mahdollisuus oppia ja kehittyä uralla tai ihmisenä ylipäätänsä
– koti
– pehmeä sänky tai hyvä tyyny
Pyri kirjoittamaan mahdollisimman monta kiitollisuuden aihetta.
Kiitollisuus toisista ihmisistä
Pyri huomaamaan toisten ihmisten käytöksestä ja tekemisistä kaikki sellaiset asiat, joista olet kiitollinen. Kerro se heille.
Muista kiittää ja kehua muita myös muuten, aina kun vain mahdollista. Hyvä energia vetää hyvää energiaa puoleensa. Samalla saat hyvän mielen itsellesi ja toiselle.

Päiväkohtainen kiitollisuus
Kirjoita seuraavan viikon aikana joka päivä muistiin niin monta päiväkohtaista kiitollisuuden aihetta kuin mahdollista. Aiheiden ei tarvitse olla suuria.
Sopivia aiheita ovat esim. seuraavat:
Olen kiitollinen, että…
– ehdin kiireestä huolimatta sittenkin bussiin / junaan yms.
– sain läheiseltäni halauksen
– jokin ruoka oli erityisen hyvää
– sain katsoa lempisarjaa
– soitin sukulaiselleni tai ystävälleni
– autoin toista
– menin ajoissa nukkumaan
Lue kaikki kiitollisuuden aiheet illalla ennen nukkumaan menoa.
Vaikutukset
Tämä harjoitus auttaa:
Löytämään elämän hyvät puolet ja ilon sekä onnen aiheet
Elämään hetkessä ja olemaan onnellinen juuri nyt, ei sitten kun
Selviämään vaikeista ajoista
Tuomaan iloa myös toisten elämään
Elämään elämää niin, ettei elämä kiidä ohi
Tunnistamaan elämän pienet ilon pisarat, joista tulee suuri onnellisuuden puro