Moikka!
Olen Anneli Päivänsara, innovatiivisten yritysten, yrittäjien ja johdon suunnan kirkastaja, brändillinen tarinankertoja.
Minulla on poikkeuksellinen kyky nähdä tilanteiden ydin ja tunnistaa ihmisissä ja yrityksissä piilevä potentiaali.
Erikoisosaamiseeni kuuluvat kertaluontoiset sparraukset, joilla löydetään luovia ratkaisuja haasteisiin sekä featuret, syväluotaavat tarinat yrityksistä, ihmisistä ja tapahtumista tai tuotteista, joilla ydinvahvuudet ja erottuvuustekijät saavat sanallisen muodon.
Filosofiana Annellinen työ
Annellinen työ tarkoittaa työelämää, jossa ihmiset saavat olla aidosti omia itsejään ja käyttää ydinvahvuuksiaan.
Kun vastuu ja vapaus ovat tasapainossa ja jokainen kokee olevansa arvokas osa kokonaisuutta, syntyy motivaatiota, tehoa ja tulosta sekä kestävää työhyvinvointia.
Yritysbrändäyksen ja rekrytoinnin näkökulmasta tarkasteltuna positiivinen puskaradio tuo taloon parhaita työntekijöitä tehokkaammin kuin yksikään kampanja.
Minä johtajana




Johtajana minua motivoi eniten nähdä jokaisen tiimiläisen vahvuudet ja auttaa häntä löytämään oma tapansa saada ne käyttöön. Antaa siivet, jolla päästä lentoon.
Arvomaailma
Arvojen tulisi olla kultainen lanka kaiken yrityksen tekemisen takana. Vaikeatkin päätökset muuttuvat helpoiksi, kun toimintaa ja päätöksiä peilataan arvoihin.
Viestintä ja arvot koskevat yhtä lailla yrityksiä kuin ihmisiä niiden takana. Ne vaikuttavat siihen, miten puhumme toisillemme – ja itsellemme.
Päivänsaran – ja minun – arvomaailma koostuu seuraavista termeistä: Rakkaus, Vapaus, Ilo ja Kasvu & Kehitys.
Näistä jokainen tukee toistaan. Kasvun ja kehityksen aikaansaamiseksi tarvitaan rakkautta ja välittämistä, vapautta ja tekemisen iloa. Kuten palapelissä, parhaiten toimivissa työyhteisöissä eri palaset muodostavat toinen toistaan tehostavan, erottamattoman kokonaisuuden.
Nimettyjä arvoja tärkeämpää on kuitenkin toiminta arvojen takana. Itse pyrin joka päivä tekemään jokaisen valinnan siten, että voin katsoa itseäni peilistä huomennakin suoraselkäisenä.
Miksi asiakkaani valitsevat minut?
Taustani yhdistää strategisen ajattelun, markkinaymmärryksen, organisaatiokulttuurin, päätöksenteon ja ajattelun esteiden purkamisen.
Olen journalistiikan maisteri, mainonnan ja viestinnän tradenomi – journalisti ja tietoikirjailija sekä viestinnän moniottelija. Lisäksi olen suorittanut liiketoiminnan ammattitutkinnon, toiminut johtajana sekä opiskellut organisaatiokulttuurin johtamista. Se tuo vahvaa teoriapohjaa ja bisnesnäkemystä luovuuden ja villien ideoiden pohjalle. Ratkaisukeskeisen taideterapian ja NLP Master -tason tutkinnot syventävät ymmärrystä siitä, miten ajattelu muuttuu ja miten oivalluksia syntyy.
Olen hyvin kiitollinen siitä, että monet Suomen huippujohtajiat ja huippuyritykset ovat valinneet minut yhteistyökumppanikseen ja siitä, että olen päässyt haastattelemaan huipputyyppejä. Olen myös äärettömän onnellinen siitä, että olen päässyt johtamaan niin hienoja ihmisiä!
Lisää voit lukea LinkedInistä.
PS.
Olet voinut nähdä ja kuulla minut vieraana radiossa, aamu-TV:ssä sekä useissa podcasteissa. Olet myös saattanut lukea artikkeleitani muun muassa Olé-lehdestä tai Iltalehdestä.
Ja – nyt kun olen kertonut, kuka on Anneli Päivänsara, olisi mahtavaa kuulla sinusta!
Laita viestiä Linkedinissä (jos et ole vielä verkostossani, verkostoidun kanssasi erittäin mielelläni!) tai jonkin alla olevan kanavan kautta. Mikä on sinulle mieluisinta.
Sivuston kuvat: Itse otetut sekä Magnetphotography, Pixabay, Canva