Siirry suoraan sisältöön

Osa 1 Mieli

Arvot ja tavoitteet

Ihminen määritellään psyko-fyysis-sosiaaliseksi kokonaisuudeksi. Meissä kaikki vaikuttaa kaikkeen: ajatuksemme ja tunteemme vaikuttavat kehoon ja mieleen, samoin kuin syömämme ruoka, uni ja lepo sekä liikunta. Aivot, keho ja mieli ovat Aivotutkimuskeskuksen johtaja Tiina Parviaisen mukaan ikään kuin saman asian eri puolia, jotka voivat kaikki kuormittaa.

Jos tuijotamme vain yhteen osa-alueeseen, emme saa optimaalisia tuloksia missään. Jos esimerkiksi yritämme muuttaa kehon koostumusta huomioimatta jotain muuta osa-aluetta – vaikka ylikierroksilla käyvää mieltä – saadaan aikaan suuri kokonaisstressikuorma, jossa hormonitoiminta menee sekaisin ja kehon koostumusta on miltei mahdoton muuttaa. Valmennuksessa käsitellään näitä kaikkia aihealueita, eri osa-alueita eri kerroilla painottaen.

Ensimmäiseksi tulee pohtia, mitä haluat. Hyvinvoinnin keskiössä ovat itsetutkiskelu sekä itsetuntemus. Kun tiedät, mitä sisimmissäsi haluat, saat sen ulkoisessa maailmassa.

Filosofi, tietokirjailija ja tutkija Frank Martelaa lainatakseni:” Jos emme itse valitse päämääriämme, joku muu valitsee ne puolestamme. Ajaudumme tekemään muita miellyttäviä asioita, mitkä tekevät vanhempamme ylpeiksi. Elämme jonkun toisen unelmaa. Se ei ole resepti omaehtoiseen ja hyvään elämään.”

Älä siis hyppää suinpäin muutokseen tai uuteen dieettiin, vaan mieti ensin rauhassa, mitä oikeasti haluat. Muutoksesta ei tule pysyvä, jos toimit ennen kuin mieli on kunnolla mukana.

Elämää kannattaa rakentaa siihen suuntaan, joka tekee meidät onnelliseksi, ei sinne, minne joku toinen meidän haluaa menevän. Pidemmän päälle onni ei tutkitustikaan tule rahasta, titteleistä, saavutuksista tai materiasta – sillä hedoninen nautinto tuo iloa vain hetkellisesti. Todellinen myönteisyys ja onnellisuus kumpuaa elämän merkityksellisyydestä, perustarpeidemme täyttymisestä, kuten, että tulemme kuulluiksi, hyväksytyiksi ja nähdyiksi sellaisina kuin olemme. Jos muutos ei ole arvojen mukaista, muutos ei todennäköisesti onnistu.

Hyvinvoinnin osa-alueet Tony robbinssin mukaan

Esittelen seuraavaksi Tony Robbinsin (yksi maailman halutuimpia ja parhaimpia henkilökohtaisia valmentajia) hyvinvointiympyrän, minkä avulla voit pohtia tämänhetkistä elämäntilannettasi, tarpeitasi ja tavoitteitasi laajemmin ajateltuna. Tämä ei kuulu itse kurssin materiaaliin sellaisenaan, mutta aluksi suosittelen lämpimästi pohtimaan kokonaisvaltaisesti, mihin suuntaan haluat kulkea.

Tonyn mukaan hyvinvoinnin osa-alueet jakautuvat seuraaviin:

  • Career – Ura tai missio

Käyttäytymistä voi ohjata rakkaus tekemäämme työtä kohtaan, halu edetä urallaan tai toteuttaa jotain tiettyä missiota.

  • Money – Taloudellinen turva

Taloudellinen turva voi olla väline esimerkiksi stressittömämpään elämään ja tuo huolettomuutta esimerkiksi sairastumisen suhteen. Rahaa voidaan käyttää myös itsensä toteuttamisen välineenä.

  • Health – Terveys

Terveyteen kuuluu itsestään huolehtiminen: liikunta, ravitsemus ja stressinhallinta.

  • Friends & Family – Ystävät & perhe

Ihmissuhteet sisältävät kaikki merkitykselliset ihmissuhteet, kuten perheen, ystävät, työkaverit ja kumppanin. Ihmissuhteiden hoitaminen on läheisessä suhteessa tunteiden hallintaan. Mikäli on tunteiden vietävissä, ei pysty usein toimimaan rakentavasti ja kunnioittavasti toisten ihmisten kanssa.

  • Significant Other / Romance – Kumppani

”Elämän rakkaus”, kumppani, tyttö- tai poikaystävä. Joku, kuka on erityisen lähellä sydäntä.

  • Personal Growth / Spirituality – Merkityksellisyyden kokemus / Henkinen kasvu ja uskonnollisuus

Henkinen kasvu ja itsensä kehittäminen, uskonnollisuus. Merkityksellisyyden kokeminen tarkoittaa syytä elää. Merkityksellisyyden tunne lähtee jokaisesta itsestään. Sitä pystyy myös oppimaan. Merkityksellisyyden tunteen vastakohtana on elämänhalun menettäminen.

  • Fun & Recreation – Hauskanpito

Hauskanpito ja mielekäs tekeminen. Juhliminen.

  • Physical Environment – Fyysinen ympäristö / ajankäyttö

Aikaa tulisi käyttää mahdollisimman paljon siten, että se johtaisi kohti tavoitteita. Toisaalta tulisi myös elää hetkessä ilman liiallista stressiä ja kontrollia. 

On tärkeää havainnoida, mihin aikansa käyttää ja onko elämässä aikavarkaita, mitkä syövät huomaamatta suuren osan ajasta, kuten esim. some.

Rennosti tavoitteisiin – itseäsi kuunnellen ja itse itseäsi parhaana oppaana pitäen – toimiikin tämän valmennuksen punaisena lankana!

Tony Robbinssin Elämänympyrä

hyvinvointi
Tony Robbinsin hyvinvointiympyrä jakautuu 8 lohkoon, joista jokainen on vielä jaettu 10 osaan.

✏ TEHTÄVÄ 

 

Tony Robbinsin elämänympyrä auttaa pohtimaan arvojasi ja tavoitteitasi kokonaisvaltaisesti. Pohdi hetki Tony Robbinsin elämänympyrän osa-alueita. Mitkä asiat niistä ovat sinulle tällä hetkellä tärkeitä?

Osaan elämänympyrän alueista, kuten taloudelliseen turvaan, emme tällä kurssilla sen suuremmin puutu. Sen sijaan tieto elämänympyrän tavoitteista voi muuten antaa hyvän suunnan elämälle ja auttaa tekemään arjen valintoja. 

Voit halutessasi pohtia näitä vielä tarkemmin ja tehdä myös bonustehtävänä Tony Robbinsin elämänympyrän.

Pääset lataamaan Tony Robbinsin Elämänympyrän täältä

✏ TEHTÄVÄ

 

Pohdi, minkä päätavoitteen haluat antaa tälle valmennukselle pohjaten tulevaan valmennusmateriaaliin. Voit käyttää apuna esim. seuraavia kysymyksiä tai asettaa tavoitteesi muulla tavalla. 

Mieli

Koetko elämäsi enimmäkseen mielekkääksi?

Onko suunta sinulle selvä > otatko tietoisesti askelia kohti unelmaasi vai menetkö poispäin jostain?

Onko henkinen jaksamisesi hyvällä mallilla?

Ravinto

Syötkö enimmäkseen terveellisesti, sinulle hyvää tekevää ruokaa?

Onko vireystilasi pitkin päivää hyvä?

Syötkö harvoin tunteisiin?

Liikunta

Harrastatko säännöllisesti ja monipuolista liikuntaa – varsinkin arjen liikettä?

Onko kehon koostumuksesi hyvä?

Onko fyysinen toimintakykysi hyvällä mallilla?

 

”Jotta elämäntapa-muutoksesta tulisi pysyvä, sitä rakennetaan askel kerrallaan.”

⭐⭐⭐

 

Suosittelen valitsemaan päätavoitteen lisäksi maksimissaan kaksi sivutavoitetta, jotta suunta olisi selkeä sekä aika ja voimavarasi riittävät tavoitteiden saavuttamiseen. Kun nämä on saavutettu, on aika asettaa jälleen uusia tavoitteita, mitkä askel askeleelta vievät sinut yhä enemmän unelmiesi elämään.

Tässä valmennusmateriaalissa eri aihealueita käsitellään laajasti, eri näkökulmasta aihetta lähestyen. Siksi suosittelen lämpimästi ainakin vilkaisemaan valmennusmateriaalin kokonaisuudessaan, mutta keskittymään juuri niihin aihealueisiin ja tehtäviin, mitkä ovat juuri nyt ne kaikista oleellisimmat asiat. Mitkä ovat ne asiat, mitkä vaativat sinulta hyvin vähän ponnistusta, mutta tuovat kaikista suurimman hyödyn.

⭐
Huolehdit parhaiten muista huolehtimalla itsestäsi!
Facebook
LinkedIn
Instagram
error: Content is protected !!