Kasvaminen on luopumista. Mutta luopumisen vastatunteena on kiitollisuus.
Erilaisten koulujen päättäjäiset ovat konkreettisia etappeja, jossa hetkeksi havahtuu muutokseen: mikäli olet itse päättänyt opiskelut, olet ottanut askeleen eteenpäin uuteen suuntaan. Mikäli taas lapsesi valmistui ylioppilaaksi, siirtyy päiväkodista esikouluun tai ala-asteelta yläasteelle, havahtuu helposti siihen, miten nopeasti lapset kasvavat.
Meillä nuorimmainen siirtyi vitosliokalle ja esikoinen seiskaluokalle. On pakko myöntää, ettei mulla ole enää pieniä lapsia, vaan esimurkku ja murkku.
Olen niin nauttinut näistä ruuhkavuosista, vaikka onkin jatkuva kiire.
Missä vaaka kääntyi niin, että sinä tarvitset lapsia enemmän kuin he sinua?
Mun elämän tärkein arvo on aina ollut rakkaus, niin kauan kuin muistan. Rakkaus sattuu, mutta tuo tuhat kertaa enemmän.
Nämä rakkaat suostuivat vielä tulemaan hiekkalaatikolle – äidin pyynnöstä. Nuorimmainen huusi myös ”pyyhkimään! ” kun kävi vessassa – ihan vaan siksi, että muistaisin kirkkaasti myös nää vauva-ajat sen kaikissa muodoissaan! 😁
Kasvu ja kiitollisuus
Muutos ja irtipäästö ovat kasvua.
Näen itse asian niin, että luopumisen vastatunteena on syvä kiitollisuus jostain.
Kun on hyvin vaikeaa luopua jostain, se tarkoittaa sitä, että elämässäsi on ollut jotain hyvin merkitsevää.
