Siirry suoraan sisältöön

Kevyempi joulupöytä

  • tehnyt

Kokosin tähän uutiskirjeen tilaajien toiveesta vinkkejä, miten saada hiukan kevyempi joulupöytä. Heti alkuun kuitenkin mainitsen, ettei joulupöydän ruoista kannata ottaa stressiä – ei valmistuksen suhteen eikä niiden syönnin suhteen. Kuten sanonta kuuluu; se ei merkitse, mitä syödään joulun ja uuden vuoden välillä, vaan se, mitä syödään uudenvuoden ja joulun välillä!

Silti on toki järkevää pysyä kohtuudessa niin ruoan valmistuksen kuin syömisenkin suhteen. Hyvä lähtökohta on hankkia vain niitä jouluruokia, mitkä oikeasti maistuvat. En suosittele syömään jotain vain siksi, että se kuuluu perinteiseen joulupöytään. Ja toki jouluruokaa olisi hyvä hankkia myös kohtuullinen määrä – eli sen verran, ettei ruoka tule lopulta korvista ulos ja sen syöminen tuntuu kirjailmellisesti pakkopullalta.

kevyemmät herkut jouluun

Kaikilla on omat mieltymykset ja omia herkkuja saa mielestäni syödä vapaasti myös hieman kevyemmässä joulupöydässä. Olen koonut seuraavan ehdotuksen omien mieltymysteni mukaan:

Hieman kevyempi joulupöytä voi näyttää esimerkiksi tälle:

  • Graavikalaa
  • Porkkanalaatikkoa
  • Maksalaatikkoa
  • Itsetehtyä bataatti- porkkanalaatikkoa (resepti)
  • Rosolli, kastike erikseen
  • Herneitä
  • Suolasieniä
  • Kinkkua ja / tai kalkkunaa
  • Riisipuuroa kookosmaitoon tehtynä itsetehdyn luumukiisselin / hedelmäkeiton sekä sokerin ja kanelin kera
kevyet jouluruoat

Jouluiseksi jälkkäriksi tai naposteluun

  • Itse maustettuja manteleita ja pähkinöitä
  • Taatelia ja viikunoita juustopöytään
  • Juustopöytään: vuohenjuustoa, sinihomejuustoa, brietä, manchegoa
  • Hedelmiä, kuten sharonia, päärynöitä, omenia, appelsiineja
  • Itsetehtyjä tryffeleitä ja raakasuklaata

 

Näiden lisäksi voi hyvällä mielin herkutella myös maitosuklaakonvehdeilla ja pipareilla sekä nauttia hyvää glögiä! 😊

Kevyempi joulupöytä koostuu mielestäni enemmänkin kuin yksittäisistä ruoista, siitä ajatuksesta, että joulunakin syödään vatsa täyteen kunnon ruokaa ja herkut jätetään jälkiruoaksi. Kävelylenkki raikkaassa talvisäässä auttaa sulattamaan aterioita ja piristää aiheenvaihduntaa.

Joulu on kuitenkin ennen kaikkea yhdessä olemisen ja palautumisen aikaa – nauti siitä täysin rinnoin (eikä se maailmaa kaada, vaikka joulusta nauttisi myös täpötäysin vatsoin)!

 

 

Tilaa uutiskirje!

Bataatti-porkkanalaatikko

Tässä vielä ohje erittäin herkulliseen bataatti-porkkanalaatiikkoon / muussiin. Laatikko on parhaimmillaan heti tuoreeltaan syötynä.

  • 4 bataattia
  • 3-4 isoa porkkanaa
  • 1 prk kookosmaitoa
  • 3 rkl kookosjauhoa
  • 2 rkl perunakuitua
  • Maun mukaan seuraavia: kardemummaa, inkiväärijauhetta, merisuolaa ja (luomu)voita

 

Kevyemmän joulupöydän bataatti-porkkanalaatikko

Pese vihannekset ja kuori bataatit. Paloittele ja keitä bataatit sekä porkkanat suolavedessä. Soseuta.

Lisää kookosmaito, kookosjauhot sekä mausteet. Tarkista maku. Lopuksi lisää perunakuitu.

Siirrä laatikkoainekset vuokaan. Lisää päälle myös muutaman nokare voita. Paista 175 asteessa, kunnes pinta on kauniin ruskettunut.

Nautinnollista ja omannäköistä joulua, jossa on ripaus taikaa! ❤

Tilaa uutiskirje!

Elämäntapa-valmennus

Hyvinvointivalmennus

Vahvuustaulu

Hyvinvointivalmennus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook
LinkedIn
Instagram
error: Content is protected !!