Pelko

Tässä artikkelissa käsittelen pelkoa ja peloista pahinta – nimittäin kuolemanpelkoa. Olen viime viikkoina joutunut kohtaamaan sen silmästä silmään. En ole päässyt pelkoa pakoon, vaan se on täyttänyt jokaisen päivän muutaman viikon ajalta. Päätinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa ajatuksiani tunteesta nimeltä pelko.

Minulle tuli täysin yllätyksenä, miten suuri, lamauttava kuolemanpelko minulle iski tuon rinnassa olleen patin ja jatkotutkimusten tuomana! Olen perusluonteeltani aika positiivinen ja huomaan helposti hyvät asiat sekä epämiellyttävien asioiden hyvät puolet ja uskon siihen, että kaikella on lopulta jokin suurempi tarkoitus. Tällä kertaa en osannut juurikaan iloita arjen pienistä iloista, vaan tuntui, että pelko imi kaikki ajatukset mustan aukon tavoin.

En osannut enää elää hetkessä. En osannut visualisoida itseäni terveenä ja hyvinvoivana. En uskaltanut suunnitella tulevaa. En pystynyt tekemään töitä. Kaikki keskusteluni täytti pelko. Kaikki ajatukseni täytti pelko.

Jotenkin kuolemanpelon läimähdettyä päin kasvoja ymmärsin, että elämäni on aivan täydellistä (tai ei tietenkään täydellistä – mutta riittävän täydellistä ollakseen elämä 😁). Olen kaikesta niin kiitollinen elämässäni ja olisi hirveän surullista menettää kaikki. ”Kaikella” en nyt tarkoita mitään tavaraa, vaan ihmissuhteita.

Tilaa uutiskirje!

Kuolemanpelko johtunee aika paljon siitä pelosta, että kaikki loppuu. Itse uskon, että maanpäällinen ruumis jää, mutta sisin jatkaa matkaa kohti uusia seikkailuja. Tiedän, että itse pärjään, tapahtui mitä vaan. Mutta entä rakkaat?

Ajattelin, että jos kuolisin, se olisi jotenkin itsekästä. Pohdin, miten rakkaat lapseni, rakas mieheni, rakkaat vanhempani pärjäävät, jos jätän tämän maailman? En haluaisi heille sitä tuskaa ja surua mitenkään tuoda. Todella omituinen ajatus: miten kuolema voi olla itsekästä?

Mikäli nyt kaikki menee parempaan, uskon tämänkin olleen tärkeä kehittymishaaste. Uskon, ettei tällä kerralla ollut tarkoituskaan ohjata ajatuksia muualle, vaan käsitellä aihe perin pohjin. Sen verran armottomana ja suurena tuo pelko tuli.

Minulle asioiden käsitteleminen on yhtä kuin niistä kirjoittaminen. Siksi kirjoittelen täällä omia pohdintojani toivoen, että niistä olisi jotain iloa myös muille.

Ehkä kuolemanpelon kohtaamisen tarkoituksena oli, että ymmärrän elämää vielä enemmän, eri näkökulmista. Ehkä osaan tarjota tukea paremmin toisille, jotka painivat samankaltaisten asioiden kanssa. Ehkä pahin pelko ja sen käsitteleminen tekee minusta vielä vahvemman ihmisen – kohdattuaan ajatusten tasolla maanpäällisen lopun, enää pienet tuulet eivät voi heilauttaa.

Mene ja tiedä…

Käsittelin oman kuolemanpelkoni tekemällä aiheesta laulun. Se ei ole eikä sen ole tarkoituskaan olla ”hyvä”. Lauluni tarkoitus ei ollut myöskään olla uskonnollinen, vain terapeuttinen.

Kirjoitettuani laulun sanat ja laulelessani sen muutaman kerran oloni oli todella huojentunut ja tuntui, että tämä aihe on nyt minun osaltani käsitelty. On aika jatkaa muihin tunteisiin.

Laulun sanat:

Oi kuuntele mua

Hei tarvitsen sua

Oi mua kannattele

Hei mua suojele

Anna mulle voimaa

anna mulle voimaa-a-aaa

anna mulle voimaa

anna mulle voimaa tästä parantua

Oi ota mut kädellesi

Hei turvaa polullasi

Oi mulle turvaa tuo