7 vinkkiä itselleni, millä estää loppuun palaminen

Olen tiennyt, mutta en ole sisäistänyt tähän saakka sitä, miksi minun jaksamisellani on väliä ja miksi oikeasti on tärkeää estää loppuun palaminen. Kunnes oivalsin yhden jutun – sen tärkeimmän – mistä kerron tässä minipodcastissa. 

Meillä erityisherkillä on toisia suurempi riski palaa loppuun. Aistimme voimakkaasti sisäisen ja ulkoisen maailman ärsykkeitä ja aivomme raksuttavat tuhatta ja sataa prosessoidessaan ja yhdistäessään eri aivolohkojen tietoa. Sen takia olemme erityisen alttiita ylikuormittumiselle.

Kokosin tähän 7 kriittisen tärkeän asian listan, miten varmistan, että jatkossa pystytään ehkäisemään loppuun palaminen. Ajattelin jakaa ne sinun kanssasi, koska uskon, että niistä on sinullekin hyötyä. 

Estä loppuun palaminen

1. Olet arvokas

Sinun tulee oivaltaa syvässä sisimmissäsi, että olet arvokas ja sinun hyvinvoinnillasi on väliä. Kokea se syvällä sydänjuuria myöten. Jos tätä ei aidosti sisäistä, loppuun palaminen uhkaa. 

Sinun tulee ajatella myös itseäsi. Itsesi ajattelu ei ole sama asia kuin itsekkyys. Oivalsin itse tämän vasta viime viikonloppuna viitaten aikaisemmin mainitsemaani minipodcastiin

Tilaa uutiskirje!

2. Et voi olla kaikkia varten

Sinun tulee myös oivaltaa, ettei sinun ole pakko olla kuluttavissa ihmissuhteissa. Sinun ei tarvitse huolehtia kaikkien sinulta apua pyytävien ihmisten fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä, ellet tee sitä työksesi. Ja jos teet, pyydä tästä rahaa. 

Muuten on se riski, että ihmiset tottuvat siihen, että olet aina heitä varten. Että uhraat omaa aikaasi ja hyvinvointiasi toisen hyvinvoinnin eteen ja se on normi. 

3. Erota rakentava palaute

Kolmas neuvoni on se, että ymmärrät, ettei kukaan voi loistaa kaikessa. Että osaat erottaa terveen rakentavan palautteen ja lannistamisyritykset toisistaan. Jos joku antaa sinulle palautetta niin, että sinulle tulee siitä paha mieli ja koet itsesi huonoksi, se ei kerro sinusta – vaan hänestä.

4. Muista, että voit valita

Neljänneksi sinun tulee ymmärtää, että et ole pakotettu tekemään mitään. Aina on olemassa toinen vaihtoehto. Todennäköisesti kuitenkin se, mikä estää sinua näkemästä tätä toista vaihtoehtoa on se, ettet usko itseesi. 

Sinun tulee uskoa itseesi ja siihen, että on ansainnut hyvää. Voit saavuttaa ihan mitä vaan, kunhan yrität tavoitteellisesti eri kanavia pitkin ja verkostoidut oikeiden ihmisten kanssa. Pidät päämäärän selkeänä, etkä lannistu vastoinkäymisistä. Vastoinkäymiset eivät kerro, että olet huono ja tuomittu epäonnistumaan. Vastoinkäymiset ovat arvokkaita oppikokemuksia, jotta osaat jatkossa kokeilla eri kanavaa. 

Ja tähän liittyy kiinteästi edellinen kohta: erota terve rakentava palaute ja lannistamisyritykset toisistaan. Sinä pystyt ihan mihin vain, kun uskot itse itseesi! 

5. Aseta rajasi

Sinun tulee myös pysähtyä kuuntelemaan rajojasi. Niitä ei kukaan toinen osaa kertoa sinun puolestasi, vaikka haluaisi. Vain sinä osaat sanoa, paljonko jaksat käyttää aikaa esim. työhön, perheeseen, ystäviin, harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön tai mitä ikinä teetkin. Ja tästä päästään seuraavaan erittäin tärkeään kohtaan. 

Tilaa uutiskirje!

6. Kerro tarpeistasi

Sinun tulee kunnioittaa tarpeitasi ja kertoa niistä toisille. Kukaan ei voi niitäkään tietää, jos et kerro. Kerro tarpeesi mahdollisimman selkästi, älä vihjaile. Muuten on riski, ettei tapeitasi kuunnella vain siksi, ettei niitä ymmärretä.

Ota hyvällä omatunnolla omaa aikaa ja osaa pyytää sitä. Sinulla on oikeus ja ennen kaikkea myös velvollisuus tehdä asioita vain sinua varten. 

6. Priorisoi intohimosi

Seitsemänneksi sinun tulee oppia priorisoimaan asioita. Et voi panostaa 100 % kaikkeen yhtä aikaa.

Tämä tuottaa minulle yhä haastetta. Olen ratkaissut asian niin, että yritän priorisoida 3 asiaa elämässäni yhtä aikaa, josta vähintään yhden tulee olla ainakin osittain palauttava. 

Palatakseni alun ensimmäiseen kappaleeseen: 

Loppuun palaminen ei ole taaskaan ollut kaukana, koska oivalsin nämä edelliset asiat vasta nyt. En ollut ajatellut itseäni, sillä en ymmärtänyt, miksi vain yhden ihmisen elämällä (minun elämälläni) olisi väliä. 

Kuitenkin tämän minipodcastin oivallus kertoi, että se on kriittisen tärkeää. 

Ja palatakseni kohtaan 1.

Tämä syksy on ollut todella kiireistä aikaa, sillä palveluillani on ollut vientiä.  Se on ihan mahtavaa, sillä pääsen auttamaan näin mahdollisimman monia ihmisiä. Ja se onkin ollut syy, miksi olen ylipäätänsä kehittänyt palveluitani niin pitkään ja hartaasti – jotta pääsisin auttamaan mahdollisimman monia ja opastamaan mahdollisimman monia elämään onnellista ja tervettä, unelmien täyteistä elämää. 

Siksi olen pitänyt hintatasoni tähän saakka niin alhaisena. Mutta nyt, kun ymmärsin aidosti, että myös minun hyvinvoinnillani ja jaksamisellani on väliä, totesin, että ainut vaihtoehto on nostaa palveluitteni hintoja huomattavasti. Muuten aikaa riittää aivan liian vähän perheelle, eikä lainkaan itselleni, jolloin riski loppuun palamisesta on jälleen suuri. 

Isona kiitoksena siitä, että luet tätä kirjotusta, haluan tarjota kuitenkin vielä sinulle mahdollisuuden ostaa kaikki palveluni 20 % alennuksella vuoden loppuun saakka.

Saat sen koodilla ”uskon itseeni”. ♥️

Tilaa uutiskirje!

Elämäntapavalmennuksella onnelliseksi
Elämäntapa-valmennus

Hyvinvointivalmennus

Henkilökohtaiset vahvuudet
Vahvuustaulu

Hyvinvointivalmennus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.