Olen erilainen esihenkilö.
Siirry suoraan sisältöön

Olen erilainen esihenkilö

  • tehnyt

Kuinka moni teistä tiesi, että toimin esihenkilön tehtävissä tämän hippeilyn ohella? 
En ole juurikaan tuonut tätä puolta itsestäni esiin, sillä olen nähnyt tärkeämpänä kertoa omia kokemuksiani ja ajatuksiani ihmiseltä ihmiselle, toivottavasti juuri sinua rohkaisten ja sinulle inspiraatiota tuoden.

Olen äitihahmo, joka mokaa

En varmastikaan ole se tyypillisin esihenkilö. Toimintaani eivät ohjaa kovat tavoitteet, vaan pääsen ohjaamaan tiimiäni kuten äiti: kuunnellen, auttaen, kannustaen, hyväksyen, lempeästi ohjaten eteenpäin. Auttaen jokaista tiimiläistä löytämään omat ydinvahvuutensa ja intohimonsa sekä rohkaisemaan kertomaan myös niitä puolia, jotka eivät ainakaan tällä hetkellä kuulu ydinvahvuuksiin. 

Muistutan itse esimerkkiä näyttäen, ettei kukaan meistä ole ”täydellinen”, vaan itse asiassa juuri nämä pienet epäkohdat tekevät meistä aitoja ja rakastettavia. Kannustan kaikkia tähän itse esimerkkiä näyttäen. Kaikki tiimissä esimerkiksi tietävät, ettei minulle kannata antaa mitään teknistä asiaa. 🤣 

Näen oman tehtäväni niin, että minun kuuluu vain auttaa jokaista olemaan se hyvä johtaja itselleen.

Tilaa uutiskirje!


Kyllä Kiitos!

Olen jaksamiskoutsi

Olen myös se, joka kyselee, millä tasolla kunkin tiimiläisen jaksaminen on, jos huomaan vähänkään tiimiläisen elämässä asioita, mitkä saattavat viedä voimavaroja tavallista enemmän. Muistutan tiimiä huolehtimaan palautumisesta, sillä itselläni on kokemusta burnoutista. Muistutan, että se riittää, että jokainen tekee parhaansa – sen hetkiset voimavaransa huomioiden. Me emme ole koneita eikä meidän kuulu jaksaa puurtaa täysiä päivästä toiseen. Usein muistutankin tiimiläisiä myös siitä, että laatu korvaa määrän. On eri asia esimerkiksi kirjoittaa jokin tärkeä juttu yhdessä kuin kolmessa tunnissa. Lopputulos kertoo, kumpi olikaan loppujen lopuksi se fiksumpi ajankäyttöratkaisu.

Tiimin hyvinvointi näkyy suoraan asiakkaiden hyvinvointina. Väsyneenä meistä kukaan ei jaksa antaa parastaan. Hyvä olo ja hyvä fiilis puolestaan synnyttävät lisää hyvää oloa ja hyvää fiilistä.  Hyvällä fiiliksellä töitä tehdessä energiaa riittää myös niille kaikista parhaimmille ideoille, joilla tehdään ne suurimmat kehitysaskeleet organisaatiolle.

Tilaa uutiskirje!


Kyllä Kiitos!

Johtajuus
Työpöytääni suloistuttaa poikani tekemä sydän. Näin minulle sopivat arvot pysyvät alitajunnassani pitkin työpäivää.

Jos olen muuta kuin olen, en ole parempi – vaan huonompi versio itsestäni

Olen jo vuosia sitten luopunut siitä ajattelusta, että minun tulisi olla tietynlainen voidakseni edetä urallani tai olla uskottava. Olen luopunut jo vuosia sitten siitä ajattelusta, että minun pitäisi miellyttää kaikkia. On vain yksi minä ja olen parhaimmillani juuri tällaisena kuin olen, vähän vinksallaan. 😁 Kun tein tämän päätöksen, minulle tuli VAPAUS!!! 🦋

Aina, jos yrittää olla fiksumpi / parempi / viisaampi – mitä lie – todellisuudessa on vain epäaidompi ja huonompi versio itsestään. Aitona omana itsenään oleminen vaatii alkuun vaan rohkeutta ja luottamusta – asettaa itsensä haavoittuvaisena toisten eteen.

Kun tämän uskaltaa tehdä, huomaa, ettei mitään pahaa tapahdu. Päinvastoin: elämä täyttyy ihanilla ihmisillä, jotka arvostavat sinua – ja joita sinä itse arvostat!

Meillä jokaisella on omat vahvuutemme ja omat kehittämiskohteemme. Jos esitämme olevamme jotain, mitä emme ole, siitä ei hyödy kukaan. Onkin niin suurta viisautta verkostoitua oikeiden tyyppien kanssa, jotka täydentävät meitä ja me heitä. Niin työssä kuin vapaalla! ❤️

PS. Pääset lukemaan ihanan mieheni minusta kirjoittaman jutun täältä, jos haluat. Ja jos osasin liittää linkin oikein. 😁

Tilaa uutiskirje!


Kyllä Kiitos!

Toivon koko sydämestäni, että tästä artikkelista oli sinulle hyöltyä. Kuulisin niin mielelläni juuri sinun ajatuksiasi, kysymyksiäsi ja oivalluksiasi! 💗

Elämäntapavalmennuksella onnelliseksi
Elämäntapa-valmennus

Hyvinvointivalmennus

hyvinvointikoulutus-verkossa
TERVEYDEKSI!
Hyvinvointi-valmennus

Hyvinvointivalmennus

Selätä stressi on tehokas stressinhallintakurssi
Löydä itsesi & voimavarasi -stressinhallinta-kurssi

Hyvinvointivalmennus

Henkilökohtaiset vahvuudet
Vahvuustaulu

Hyvinvointivalmennus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Olen erilainen esihenkilö
Facebook
LinkedIn
Instagram
error: Content is protected !!